Marja Lammentausta

Olen tehnyt 15 vuotta monipuolisesti rakennusmaalarin töitä ja viime vuosina erikoistunut rakennusrestaurointiin. Vahvinta osaamisaluettani ovat pinkopahvitus, maalaus -ja tapetointityöt sekä ikkunoiden ja ovien kunnostus.

Vuosina 2000-2010 toimin maalarina eri rakennus- ja maalausliikkeissä tampereella. Työkohteet olivat lähinnä uudistyömaita tai ns. saneerauskohteita joten hallitsen myös ns. modernimmat maalarin työt.

Tunsin kuitenkin suurinta mielenkiintoa juuri vanhoja rakennuksia sekä korjausrakentamista kohtaan ja nimenomaan perinteisin työmenetelmin sekä materiaalein toteutettuna, joten vuonna 2010 aloitin rakennusrestaurointiopinnot IKATA:ssa. Valmistuin artesaaniksi 2014.

Minulta onnistuu myös puna-/keltamullan keittäminen.
Osaamista löytyy jonkin verran erikoismaalauksen puolelta esim. tammiootraukset. Tarvittaessa sabloonamaalausta ja jonkin verran maalinvalmistusta kuten liimamaali, munatempera.
Kokemusta on myös laatoitustöistä.

Yritystiedot

Nimi:
Taidosto osuuskunta
Osoite:
marja.lammentausta@gmail.com
Puhelinnumero:
0505368474
Kotisivu:

Paikkakunta, josta ensisijaisesti tarjoat työtä

Pirkanmaa

Koulutus

Rakennusrestauroija-artesaani IKATA -2014
Rakennusmaalarin ammattitutkinto Amiedu Helsinki -1999

Osaamisalueet

+++Ikkunoiden ja ovien kunnostus
++Listoitus

Pintatyöt

+++Pinkopahvitus
+++Tapetointi
+++Maalaus
++Koristemaalaus

+Huoltotyöt

Referenssit

Pinkopahvitusta, tapetointia ja maalausta, Annikin puutalokorttelissa, eri huoneistoissa, Tampereen Tammelassa 2012-2014
1930-luvun omakotitalon yläkerran pinkopahvitusta sekä pahvituksen opastusta, Helsingin Tuomarinkylä 2014
Hirsitalon julkisivun maalaus pellavaöljymaalilla, keilapontti-vaakalaudoitus, Akaa/Toijala 2014
Pinkopahvitus +tapetointi, 1800-luvun lopun hirsitalo, Puutikkala 2013
Pinkopahvitusta sekä pahvituksen opetusta 1900-luvun alun hirsitalo, Lempäälä 2013
Uuden hirsitalon ikkunoiden ja ovien maalaus, Tampere/Teisko 2013
Rajaportin saunan julkisivun kalkkimaalaus (opinnäytetyö) Tampere/Pispala 2012
Rintamamiestalon julkisivun maalaus petrooliöljymaalilla, Tampere/Rahola 2012
Ikkunoiden ja karmien korjaus - ja maalaustyö, rintamamiestalo, Pirkkala/Ylä-Haikka 2011
Omakotitalon (uudisrak.) kaikki sisäseinäpinnat: tasoitetyöt, maalaus -ja tapetointityöt, Tampere/Ikuri 2010
Pitkäniemen sairaalarakennuksen (1890-luku) sisäseinien ja sisäkattojen tiiliholvauksien tukikankaiden asennus- ja maalaustyöt (PMK-maalaamo) 2005
Ikkunoiden ja karmien korjausmaalausta, Palanderintalon julkisivu-urakkka (Talopinta oy) Tampere/Keskustori 2000

Kuvaaja: Jarkko Suontausta
Kuvaaja: Jukka Lammentausta